maanantai 24. joulukuuta 2012

Valo Pimeydessä

"antaaksesi hänen kansalleen pelastuksen tuntemiseen heidän syntiensä anteeksisaamisessa, meidän Jumalamme sydämellisen laupeuden tähden, jonka kautta meidän puoleemme katsoo aamun koitto korkeudessa, loistaen meille, jotka istumme pimeydessä ja kuoleman varjossa, ja ohjaten meidän jalkamme rauhan tielle." Luuk 1:77-79

Valo loistaa pimeydessä, valo meidän Herramme Kristuksen kasvoista, meille jotka saatamme olla monenlaisissa ahdistuksissamme, peloissamme ja jopa kuolemaa lähellä. Jeesuksen sydän kantaa meitä lempeästi Isän sydämelle, rukoillen puolestamme. Meidän ei tarvitse jäädä pimeyteen eikä pelätä. Tule Joulun Lapsi joulumme siunaamaan.


2 kommenttia:

  1. Toivo siivilöi taivaan
    sydämeen mahtuvaksi
    valoksi,
    raottaa murheen verhoa
    lohdutuksen verran
    ja takoo valon väylän
    vaikka kiveen. -Pia Perkiö Toivon valoa

    Ylhäältä taivaasta katsoi Jumala,
    ja näki paljon pimeyttä maan päällä - murhetta ja vaivaa.
    Ajattelen, että taivaassa sydän särkyi.
    Maailma tarvitsee avun.
    Seimessä Jumalan Poika syntyi ihmiseksi.
    Hän on yhä vierellämme kaikessa elämässämme - ilossa ja surussa.
    Tästä syntyy toivo ja valo.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.