sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Valo

Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa. Joh 1:4-5

Jeesus, elämämme valo, kuin kirkas päivä, jolloin näemme mihin kuljemme. Jeesus tuli keskellemme ja antoi elämänsä meille. Näemmekö valon, joka loistaa hänen kasvoistaan vai onko peite sydämemme päällä, emmekä tiedä mihin menemme? Raamattu kertoo tien, minne mennä, Jeesus näytti kirkaustusvuorella opetuslapsilleen Herrautensa ja kirkautensa. Mekin voimme Jumalan armosta joskus nähdä Jeesuksen valon sairasvuoteella, kun joku läheisemme loistaa hiljasta Jeesuksen valo, kun läheisemme on jo osittain toisella puolen Jeesuksen kanssa ja odottaa koska Jeesus hakee hänet kokonaan luoksensa. Ja ehtoollisella voimme tavata läheisemme, joka on kuollut uskossa Jeesukseen, me täällä näkyvässä seurakunnassa ja läheisemme taivaallisessa seurakunnassa Jeesuksen kanssa. Sinne taivaalliseen seurakuntaansa Jeesus meitä kutsuu. Kuulethan hänen äänensä?


maanantai 6. heinäkuuta 2015

Tuomitseminen

Sen tähden et voi mitenkään puolustautua, ihmisparka, sinä, joka tuomitset muita, kuka sitten oletkin. Tuomitessasi toisen, julistat myös tuomion itsellesi, koska sinä, toisen tuomitsija, teet itse samoja tekoja. Room 2:1  

Luin Johanneksen kirjettä 8 ja jouduin tähän roomalaiskirjeen jakeeseen. Mitä Jeeusus puhuu minulle ja sinulle Raamatussa? Millä mitalla mitaatte, sillä teillekin mitataan, minä en tuomitse teitä, vaan se sana, jonka olen teille puhunut tuomitsee teidät, Jumala näkee sydämen pohjaan asti, Jumalan Sana on kuin kaksiteräinen miekka, joka erottaa sydämen ajatukset. Mitä me ajattatelemme lähimmäisistämme? Armahtakaa, niin teidätkin armahdetaan. Jumala haluaa pelastaa jokaisen luomansa ihmisen, Jeesuksen kautta, ja luoda meihin uuden sydämen, tuntevan sydämen, kivi sydämen sijaan. Onko sinulla ystäväni, armahtava sydän, vai kivi sydän? Rakastatko lähimmäistäsi myös sydämesi sopukassa? Jeesus rakastaa lähimmäistäsi ja sinua ja kuoli vapaaehtoisesti puolestasi, Jeesus rakasti loppuun asti sinua ja minua ja yhä rakastaa. Tien Hänen luokse löydät Raamatusta.