tiistai 15. tammikuuta 2019

Paimen

Näin sanoo Herra Jumala: Minä etsin itse lampaani ja pidän niistä huolen. Niin kuin paimen pitää huolta lampaistaan, kun ne ovat hajaantuneet hänen ympäriltään, niin minä huolehdin lampaistani ja haen ne turvaan kaikkialta, minne ne sumuisena ja synkkänä päivänä ovat kaikonneet. Minä kaitsen itse lampaitani ja vien itse ne lepäämään -- näin sanoo Herra Jumala. Hes 34:11-12,15


Jeesus kertoo meille Raamatussa millainen Hyvä Paimen Hän on,  Jeesuksessa näemme millainen Jumala on ja millainen Raamattu on. Psalmit myös antavat meille lupauksia ja lohdutusta kuten Ps 147:3 ”Hän parantaa ne, joiden mieli on murtunut, hän sitoo heidän haavansa” ja koko psalmi 23 Herra on minun paimeneni (https://raamattu.fi/raamattu/KR92/PSA.23/Psalmit-23 ). Jeesus itse kertoo, että Hän on meidän Hyvä Paimen Johanneksen evankeliumissa 10: ” 10. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän. 11 ”Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta.”  (https://raamattu.fi/raamattu/KR92/JHN.10/Johannes-10 ). Myös hengelliset laulut ja virret ovat saaneet innoituksensa Hyvästä Paimenestamme kuten virsi 375 ( http://notes.evl.fi/Virsikirja.nsf/virsi/375?OpenDocument ): ”Kun Herra hoitaa, paimentaa, ei silloin mitään puutu. Hän kaitsemasta minua ei väsy, ei hän suutu”. Nämä ihanat lohduttavat sanat ovat meille joka päiväiseksi ruoaksi, murtunutta mieltä Herra ei hylkää. Murtuneina voimme nähdä myös lähimmäisemme, joka tarvitsee meitä lähellä ja kaukana ja jossa Jeesus tulee luoksemme ja pyytää meidän apua. Jeesuksen silmin voimme katsoa lähimmäistämme, Hän tuli kaikkia ihmisiä varten ja olkoon meillä se mieli, joka Herrallamme Jeesuksella oli (Fil 2:5). Tahdotko lähteä tällaisen Paimenen mukaan?




perjantai 4. tammikuuta 2019

Turva

Herra, sinä kuulet, mitä köyhät kaipaavat. Sinä kuuntelet tarkoin, sinä rohkaiset heitä. Sinä hankit oikeuden orvolle ja sorretulle, eikä pelko enää aja ketään pois maasta. Ps 10:17-18

’Sinä kuulet nöyrien halajamisen, Herra, sinä vahvistat heidän sydämensä, sinä teroitat korvasi, auttaaksesi orvon ja sorretun oikeuteensa, ettei ihminen, joka maasta on, enää saisi kauhua aikaan.’ vanha käännös.


Jeesus tuli julistamaan sorretuille vapautusta, nostamaan maahan painetut jaloilleen ja suojelemaan muukalaisia, leskiä ja orpoja (Ps 146), parantamaan sairaita, antamaan pelon sijasta toivon. ’Mutta toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu’ (Room 5:5). Tätä toivoa voimme viedä lähimmäisillemme sekä lähellä että kaukana, kukin omalla Jumalan antamalla paikallamme. Jeesuksessamme on meidän toivo, toivo uudesta elämästä, elämästä Hyvän Paimenemme (Joh 10), Jeesuksen kanssa, joka on Herra ja Jumala. ’He gathers the lambs in his arms and carries them close to his heart; he gently leads those that have young.’ Jes 40:11 ’Niinkuin paimen hän kaitsee laumaansa, kokoaa karitsat käsivarrellensa ja kantaa niitä sylissään, johdattelee imettäviä lampaita’ (vanha käännös).  Jeesus kantaa meitä lähellä sydäntään sylissään, uskotko Hyvään Paimeneesi? Löydä Hänet Raamatusta, ehtoollisella ja seurakunnasta.