Rakastanko lähimmäistäni? Vai vihaanko häntä ja puhun hänestä pahaa, halveksin ja muserran häntä? Särkynyttä sydäntä hän ei muserra, sanoo Jumalan Sana. Kuinka moni lähellämme kulkee kuin lumikellot kuvassa lumen painamina ja masentuneina? Kuitenkin Jeesus rakasti meitä loppuun asti ja meni vapaaehtoisesti ristille kuolemaan häpeällisen kuoleman, ja häntä pilkattiin, vaikka Hän on Jumala. Sen suurempaa rakkautta ei ole kuin antaa henkensä ystäväinsä edestä. Olemmeko me Jeesuksen seuraajia? Rakastammeko Häntä? Siis rakastakaamme lähimmäistämme ja puhukaamme hänestä hyvää ja rukoilkaamme hänen puolesta, Jeesus rakastaa myös häntä ja kuoli myös hänen puolestaan.
perjantai 3. huhtikuuta 2015
Rakkaus
Jos joku sanoo: "Minä rakastan Jumalaa", mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valhettelija. Sillä joka ei rakasta veljeänsä, jonka hän on nähnyt, se ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt. Ja tämä käsky meillä on häneltä, että joka rakastaa Jumalaa, se rakastaa myös veljeänsä. 1 Joh 4:18
torstai 25. joulukuuta 2014
Armo
'enkä enää ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan; tee minut yhdeksi palkkalaisistasi.' Ja hän nousi ja meni isänsä tykö . Mutta kun hän vielä oli kaukana, näki hänen isänsä hänet ja armahti häntä, juoksi häntä vastaan ja lankesi hänen kaulaansa ja suuteli häntä hellästi. Luuk 15:19-20
Armo kerjäläinen, kuinka ihminen kaipaakaan rakkautta ja hyväksyntää, että joku rakastaa ja antaa anteeksi, lämmittää koventuneen sydämen ja tuo uuden toivon sydämeen ja elämään. Kuka on kuin Jeesuksen kertomuksen isä, joka otti avosylin vastaan tuhlaajapoikansa, poikansa, joka oli ylpeänä lähtenyt saamansa perinnön kanssa ja oli ajatellut selviävänsä paremmin kuin isänsä ja iso veljensä. Mutta kuinka kävikään, kaikki meni eikä ollut enää ruokaakaan. Ja poika nousi ja meni pyytämään anteeksi isältään ja oli valmis aloittamaan yhtenä palkollisista. Mutta tätä on Armo: Isä otti poikansa avo sylin vastaan ja teki hänestä taas poikansa ja perillisen, aivan kuin kaikki vääryys olisi pois pyyhitty. Tällainen Jeesus meillä on, tuo pieni lapsi seimessä, mutta kuitenkin Kuningas iankaikkisesti, joka ottaa luoksensa jokaisen, joka Häntä avuksi huutaa. Mutta otammeko me vastaan nämä tuhlaajapojat, vai olemmeko kuin isoveli, joka ei halunnut ymmärtää isänsä anteeksiantoa tuhlaajapojalleen. Tuhlaajapoikansa sai uuden mahdollisuuden, annammeko me uuden mahdollisuuden?
sunnuntai 21. joulukuuta 2014
Jeesuksen Syntymä
Jeesuksen Kristuksen syntymä tapahtui näin. Maria, Jeesuksen äiti, oli kihlattu Joosefille. Ennenkuin heidän liittonsa oli vahvistettu, kävi ilmi, että Maria, Pyhän Hengen vaikutuksesta, oli raskaana. Matt 1:18.
Joulu ja Jeesuksen syntymä? Mitä ne merkitsevät meille? Entä Maria? Hän sai armon olla Jeesuksen äiti ja Pyhästä Hengestä Maria tuli raskaaksi juutalaisessa yhteiskunnassa, jossa esiaviolliset suhteet olivat syntiä. Eli yhteiskunta ja hurskaat uskovat katsoivat Marian rikkovan lakia. Miten Maria suostui Jumalan suunnitelmiin, vaikka vain hän todella tiesi, että Jeesus on syntynyt Pyhästä Hengestä. Miten me kristityt nykyisin suhtaudumme Jeesukseen, onko Hän meille Jumala, joka on sekä ihminen että Jumala Poika. Jeesus, joka Jumalana syntyi ennen aikojaan juutalaiseen perheeseen. Jeesus, joka kutsui opetuslapsekseen Matteuksen, publikaanin, joka pisti puolet rahoista omaan taskuunsa ja petti kansansa, juutalaiset, ja teki töitä roomalaisten hyväksi. Loukkaannumeko Häneen, kun Hän ei käyttäydy perinnesääntöjemme mukaan. Jeesus, joka rakastaa köyhiä, sairaita, vanhuksia, publikaaneja (aikamme verojenkiertäjiä), raskasta työtä tekeviä, maahanmuuttajia, työttömiä, meitä hurskaita kristittyjä perinnesääntöinnemme. Jeesus tuli maailmaan vapauttamaan meidät taakoistamme ja synneistämme, Jeesus tuli täyttämään Jumalan lain puolestamme, jotta me voimme olla vapaat synneistämme, vapaat myös omasta hurskaudestamme ja rakastaa niitä, jotka eivät ole meidän näköisiä ja tapaisia. Jeesus on Jumala ja lain täyttymys, Rakkaus, joka antoi henkensä puolestamme. Siunattua Joulun aikaa Hän tuo mukanansa.
sunnuntai 30. marraskuuta 2014
Rakkaus
Jeesus sanoi: Autuaita olette te köyhät, sillä teidän on Jumalan valtakunta..Mutta teille, jotka minua kuulette minä sanon: Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat. Luuk 6: 20, 27
Autuas, Makarios, belessed, happy, happier. Olemmeko siunattuja, autuaita, onnellisia? Jeesus näyttää tien autuuteen, siunaukseen, onneen, mutta kuulummeko Hänen äänensä? Köyhät ovat aina luonamme, täällä maapallolla heitä on suuri määrä, miten heihin suhtaudumme? Jeesus pyysi meitä huolehtimaan heistä ja alkuseurakunta jakoi omastaan, vaikka itsekin olivat köyhiä. Jaammeko me, mitä Jeeus meiltä haluaa? Hän haluaa, että rakastamme vihamiestämme, teemme hyvää niille, jotka meitä vainoavat, annamme anteeksi, vaikka meihin sattuu, vaikka terveytemme olisi mennyt, vaikka pahat puheet vievät maineemme. Emme pysty rakastamaan, ei kukaan meistä, ei kukaan ihminen. Mutta Jeesus rakastaa ja antoi henkensä puolestamme, vaikka Hän on Jumala, ja Hän on myös Jumalan Sana. Raamatussa löytyy tämä Jeesus, joka rakastaa ja on Rakkaus, joka teki kaiken puolestamme ja antaa meille Pyhän Hengen sydämiimme, ja Jeesus on aina luonamme Sanansa kautta. Kuuletko Hänen äänensä? Hoosianna, Herra armahda meitä.
sunnuntai 28. syyskuuta 2014
Siunaus
Älkää vastatko pahaan pahalla älkääkä herjaukseen herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa. Siihen teidät on kutsuttukin, jotta perisitte siunauksen. 1 Piet 3:9
Siunaus, mitä se on? Herra siuntatkoon teitä ja varjelkoon teitä, rukoilee pappi kirkossa messun lopussa. Eulogia kreikaksi, Kristuksen tai Jumalan ylistäminen, kehuminen, kiittäminen, palvonta, kiittää ja ylistää Jumalaa Herraa ääneen, puhua jostakin rehellisesti, puhtaasti, oikeuden mukaisesti. Näin Jumala, meidän Herramme Jeesus Kristus puhuu meistä. Miten ylistämme Jumalaa eli miten saammekaan siunauksen? Jos tuota kreikan kielen sanaa seuraa ja katselee Jeesusta Sanan kautta, jossa Hän meille puhuu, Hän kertoo että saamme siunauksen, kun siunaamme toisiamme ja kaikkia lähimmäisiämme, myös niitä jotka ovat eri mieltä kansamme, puhumme heistä ääneen kauniisti ja oikeudenmukaisesti ja rehellisesti. Ja viemme tämän siunauksen myös vihamiehillemme. Tämän sanan valossa kukaan ei meistä tähän pysty, jos olemme rehellisiä rukouskammiossamme Raamatun edessä eli Jeesuksen edessä, eli olemme kaikki epäonnistuneet ja pettäneet Jeesuksen rakastavan huolen pidon ja rakkauden tätä maailmaa kohtaan, kun Hän kuoli puolestamme ja kaikkien ihmisten puolesta: Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainokaisen poikansa, ettei yksikään, joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Aamen. Siunauksin yksi kanssasisaresi.
lauantai 16. elokuuta 2014
Hänen tekonsa
Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme. Ef 2:10
Mihin päin menisin, mitä tekisin, mikä on minun paikkani tässä maailmassa? Jumalan Sana kertoo, että olemme Jumalan teko, Jeesuksessa luotuja tekoihin, jotka Jumala on meille valmistanut. Tämän on valtava voima tässä surun ja taistelujen maailmassa, jossa tuntuu ettei yhdellä ihmisellä ole arvoa. Mutta Jeesuksella on arvo, Hän on Jumala ja Häneen turvaamalla voimme etsiä omaa paikkaamme ja saada Jumalan voiman tehdä Jumalan tekoja tässä maailmassa lähimmäisemme hyväksi. Etkö lähtisi Jeesuksen seuraan? 'Sydän taivaassa, käsi aurassa' sanoi mummoni.
sunnuntai 1. kesäkuuta 2014
Herran kasvot
Sillä Herran silmät katsovat hurskaiden puoleen, hänen korvansa kuulevat heidän rukouksensa, mutta Herran kasvot kääntyvät pahantekijöitä vastaan. 1 Piet 3:12
Ovatko kasvot tai silmät lempeät ja odottavaiset, ja rakastavaiset ja anteeksiantavaiset? Kuka voi meitä auttaa, ja kenen silmät meitä katsovat, vaikka aina emme Hänen silmiään ja kasvojaan näekään? Meillä on Jumala Herra Jeesus Kristus, jolla on silmät, korvat, ja kasvot. Jeesuksen puoleen voimme aina kääntyä, itse asiassa Hän jo on kääntynyt puoleemme, ennen kuin me Hänet näimme ja huomasimme, Hän tulee luoksemme Sanassaan, pyhässä Raamatussa ja ehtoollisessa ja tapaa meidät, kuuletko ja näetkö Hänet? Hän ei ole jokin voimavaikutus, jokin kosminen henki, jokin kaukana pilven reunalla oleva. Jeesus on meidän ystävämme, meidän rakas Herramme, jota palvomme ja rukoilemme ja Hän kuulee meidän äänemme ja hiljaisetkin huokauksemme. Uskotko Häneen ja uskotko elämäsi Hänen käsiinsä?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






