lauantai 29. joulukuuta 2012

Masentuneen Lohdutus

"Jumala, joka masentuneita lohduttaa, lohdutti meitä" 2 Kor 7:6

Kun meillä on paljon murheita sydämessä ja masentaa, Jeesus lohduttaa meitä. Meidän ei tarvitse olla yli iloisia, kun sydän itkee, vaan Jeesus tietää ihmisen mielen, mitä on olla ihminen, sitä varten Hän syntyi Pyhästä Hengestä Ihmisen Pojaksi, meidän keskellemme. Hän tuntee sydämemme ja murheemme ja lohduttaa.


maanantai 24. joulukuuta 2012

Valo Pimeydessä

"antaaksesi hänen kansalleen pelastuksen tuntemiseen heidän syntiensä anteeksisaamisessa, meidän Jumalamme sydämellisen laupeuden tähden, jonka kautta meidän puoleemme katsoo aamun koitto korkeudessa, loistaen meille, jotka istumme pimeydessä ja kuoleman varjossa, ja ohjaten meidän jalkamme rauhan tielle." Luuk 1:77-79

Valo loistaa pimeydessä, valo meidän Herramme Kristuksen kasvoista, meille jotka saatamme olla monenlaisissa ahdistuksissamme, peloissamme ja jopa kuolemaa lähellä. Jeesuksen sydän kantaa meitä lempeästi Isän sydämelle, rukoillen puolestamme. Meidän ei tarvitse jäädä pimeyteen eikä pelätä. Tule Joulun Lapsi joulumme siunaamaan.


lauantai 15. joulukuuta 2012

Uusi Sydän

"Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen. Henkeni minä annan teidän sisimpäänne ja vaikutan sen, että te vallattu minun käskyjeni mukaan, noudatatte minun oikeuksiani ja pidätte ne." Hes 36:26-27

Miten lohduttavaa tämä on, Jumala antaa meille uuden sydämen, Hänen Hengensä sisimpäämme, jotta vaeltaisimme Hänen teitänsä ja tekisimme Hänen tekojansa. Itsessämme emme voi muuta kuin ulkokultaisesti vaeltaa hyvän ihmisen mallin mukaan, mutta Jumala voi meille antaa tuntevan, empaattisen, ja lähimmäisestämme huoltapitävän sydämen, myös sen lähimmäisen huolta, joka on meille outo ja oudon värinen ja makaa lyötynä tien vieressä kuten laupiaan samarialaisen tapauksessa, ainoastaan samarialaisen auttoi pahasti lyötyä lähimmäistään, kaikki hyvät ihmiset meni täällä ohi auttamatta. Tässä on Joulun Sanoma, Jeesus tuli auttamaan meitä: Hoosianna, ja Hän tulee luoksemme lähimmäisenä, mutta uuden sydämen saamme Sanan, ehtoollisen ja kasteen kautta. Avatkaamme sydämme Joulun Lapselle, Tule Herra Jeesus Joulumme siunaamaan.


torstai 13. joulukuuta 2012

Murtuneen Virvoitus

"Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä ja niitten tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki, että minä virvoittaisin nöyrien hengen ja saattaisin särjettyjen sydämet eläviksi." Jes 57:15

Miten lohduttavaa suuri Jumala asuu minun pienen ja särkyneen luona, virvoittaen henkeni ja tekee sydämeni eläväksi. Koko Raamattu puhuu tästä Jumalan suuruudesta ja siitä miten Hän tekee uutta ja antaa voimaa jatkaa taivalta täällä maan päällä. Sydämeni on kuitenkin Hänen luonaan taivaassa aina, vaikka ruumiini murtuisikin ja vaikka sydämeni särkyisi. Hän tekee sydämeni eläväksi antamalla uuden Hengen sisimpääni. Jeesus tulee, Joulun lapsi, avaa sydämesi Hänelle.


keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Leiviskäni

"Hänen herransa sanoi hänelle: "Hyvä on sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Vähässä sinä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltiaksi. Mene herrasi iloon." Matt 25:21

Mitkä ovat minun leiviskäni, jotka olen Herraltani saanut? Hoidanko niitä vai omia asioitani? Herra haluan hoitaa Sinun asioitasi ja tuottaa hedelmää Sinulle. Jumala on antanut ja antaa meille tehtäviä hoidettavaksi lähimmäistämme varten. Ja miten paljon noita tehtäviä tällä hetkellä olisikaan, rukoilkaamme Jumalalta tehtäviin tekijöitä ja heille voimia ja taitoja lähimmäistemme parhaaksi tässä lähellä ja kaukana. Tehtävään, jonka Jumala on antanut, Hän kyllä antaa myös viisauden ja voiman, meidän ei tarvitse omin voimin kyntää tiettömille maille. Voimme tehdä yhdessä työtä, toinen kyntää ja toinen kylvää ja Jumala antaa sadon, yhteisvoimin;)


keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Parantuminen

"Rauhan minä annan teille: minun rauhani - sen minä annan teille. En minä anna teille niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö. "Joh 14:27.
"Sillä minä annoin teille esikuvan, että myös te niin tekisitte, kuin minä olen teille tehnyt. "Joh 13:15

Miten pystyy antamaan anteeksi kokemansa vääryyden ja hirveyden, kun koko sisintä särkee ja monesti myös kehoa.? Ei sitä pystykään, ehkä sanoissa, mutta sisin ei ole parantunut ja sanat ja teot monesti osoittavat että todellista anteeksiantoa ei ole tapahtunut. Tämä nousi taas mieleen, kun ajattelin Afrikkaa ja lähempänä keskitysleirejä. Kuka voi auttaa parantumisesta? Jeesus sanoi antavansa meille oman rauhansa, ei kuitenkaan kuten tämä maailma antaa. Jeesuksen Rauha on pysyvä ja pitää Hänen puoleltaan ja kantaa loppuun asti. Otammeko sen vastaan? Tämä Rauha voi myös parantaa sisäiset haavat ja saada meidät tekemään lähimmäisellemme kuten Jeesus on tehnyt meille. Siinä parantuminen ja myös todellinen anteeksianto.


lauantai 24. marraskuuta 2012

Luja Luottamus

"Mutta usko on luja luottamus siihen mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy." Hebr 11:1

Kun tie edessä näyttää nousevan pystyy eikä ole varma miten eteenpäin, mistä luottamus tulee? Kun ajattelee, ehkä tämä olikin minun oma toive eikä Jumalan tahto, mistä erottaa sen oikean tien? Luja luottamus on teidän väkevyytenne sanotaan jossakin kohtaa. Usko on ojentautumista näkymättömyyteen, toivoon. Toivoon siitä, että Jumala on uskollinen ja tietää kaiken salatuimpaan saakka, ja silti rakastaa ja antoi Jeesuksen. Jeesus on se luja kallio, joka ei horju ja se mitä Hän lupaa Sanassansa, se pitää.