sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Valo

Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa. Joh 1:4-5

Jeesus, elämämme valo, kuin kirkas päivä, jolloin näemme mihin kuljemme. Jeesus tuli keskellemme ja antoi elämänsä meille. Näemmekö valon, joka loistaa hänen kasvoistaan vai onko peite sydämemme päällä, emmekä tiedä mihin menemme? Raamattu kertoo tien, minne mennä, Jeesus näytti kirkaustusvuorella opetuslapsilleen Herrautensa ja kirkautensa. Mekin voimme Jumalan armosta joskus nähdä Jeesuksen valon sairasvuoteella, kun joku läheisemme loistaa hiljasta Jeesuksen valo, kun läheisemme on jo osittain toisella puolen Jeesuksen kanssa ja odottaa koska Jeesus hakee hänet kokonaan luoksensa. Ja ehtoollisella voimme tavata läheisemme, joka on kuollut uskossa Jeesukseen, me täällä näkyvässä seurakunnassa ja läheisemme taivaallisessa seurakunnassa Jeesuksen kanssa. Sinne taivaalliseen seurakuntaansa Jeesus meitä kutsuu. Kuulethan hänen äänensä?


maanantai 6. heinäkuuta 2015

Tuomitseminen

Sen tähden et voi mitenkään puolustautua, ihmisparka, sinä, joka tuomitset muita, kuka sitten oletkin. Tuomitessasi toisen, julistat myös tuomion itsellesi, koska sinä, toisen tuomitsija, teet itse samoja tekoja. Room 2:1  

Luin Johanneksen kirjettä 8 ja jouduin tähän roomalaiskirjeen jakeeseen. Mitä Jeeusus puhuu minulle ja sinulle Raamatussa? Millä mitalla mitaatte, sillä teillekin mitataan, minä en tuomitse teitä, vaan se sana, jonka olen teille puhunut tuomitsee teidät, Jumala näkee sydämen pohjaan asti, Jumalan Sana on kuin kaksiteräinen miekka, joka erottaa sydämen ajatukset. Mitä me ajattatelemme lähimmäisistämme? Armahtakaa, niin teidätkin armahdetaan. Jumala haluaa pelastaa jokaisen luomansa ihmisen, Jeesuksen kautta, ja luoda meihin uuden sydämen, tuntevan sydämen, kivi sydämen sijaan. Onko sinulla ystäväni, armahtava sydän, vai kivi sydän? Rakastatko lähimmäistäsi myös sydämesi sopukassa? Jeesus rakastaa lähimmäistäsi ja sinua ja kuoli vapaaehtoisesti puolestasi, Jeesus rakasti loppuun asti sinua ja minua ja yhä rakastaa. Tien Hänen luokse löydät Raamatusta.


maanantai 15. kesäkuuta 2015

Uuden Luominen

Älkää enää menneitä muistelko,  älkää muinaisia miettikö. Katso, minä luon uutta, nyt se puhkeaa esiin -ettekö huomaa? Minä teen tien autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle. Jes. 43:18-19

Haudon murheitani ja valvon ja rukoilen, miten Jumalani antaa kaiken tämän tapahtua, missä on Jeesukseni? Jeesus on tässä, ihan vierelläni, enkö sitä huomaa, Hän hiljaa kuiskaa Sanansa, pienen mutta voimakkaan, Hänessä voimakkaan. Sana on kuin hiekan jyvänen, mutta luo uutta, hiljalleen, vaikka en sitä huomaa. Jeesus puhuu ja Hän on Sana, Jumalan Sana. Kiitos Jumalallemme Sanasta. Sana virvoittaa ja luo tiet ja virrat autiomaahankin. Jumala antaa sateensa. Pieni Sana, suuri voima.


perjantai 12. kesäkuuta 2015

Elävän Veden Virrat

Minä annan vesien virrata janoavalle, purojen kuivaan maahan. Minä vuodatan henkeni lapsiisi ja siunauksesi vesoillesi, ja he versoavat kuin kaislikko, kuin pajut purojen varsilla. Jes. 44:3-4

Minun sieluni janoaa elävää Jumalaa, koska saan tulla Herran kasvojen eteen. Nyt on tullut vettä runsaasti ja kukat ja kasvit kukoistavat, kiitos Jumalan. Myös Jumalan Sanan lupaukset ovat kuin virvoittava sade sielullemme ja aiheuttavat meissä uutta elämää. Mutta ei ainoastaan meihin, mutta myös lapsiimme ja siunaavat heitä. Raamatun kuvaus perheestä on kaunis ja kattaa sukupolvet aina neljännen polven pienokaiseen asti. Kun Jumala näin meitä siunaa, niin emmekö lähde Hänen työtovereikseen ja vie Sanaa, leipää ja vettä niille, jotka sitä janoavat ja joilta puuttuvat puhdas vesi, ravitseva ruoka, koulutus, ja työ, eli ihmisarvoinen elämä. Näitä tarvitsevia on sekä lähellä että kaukana. Kuka on sinun lähimmäisesi?


perjantai 15. toukokuuta 2015

Ylöspäin

Ja Juudan suvusta ne, jotka ovat jääneet henkiin ja päässeet turvaan, kukoistavat jälleen kuin puu, joka kasvattaa juurta alas maahan ja hedelmää ylös taivasta kohden. Jes 37: 31

Kaunis vertaus ihmisen tiestä. Mihin ihminen on juurtunut, sitä hedelmää hän kantaa. Turvapaikkana Jeesus Kristus, pelastuksen kalliona, Jumalan Sanan lähteiden äärellä juurumme kuin puu, joka kantaa hedelmää ajallaan. Kuinka paljon onkaan ihmisiä, jotka ajelehtivat vailla päämäärää ja suuntaa, ja jotka etsivät turvapaikkaa elämällensä. Annammeko me lähimmäisellemme turvapaikan, vai työnnämme Jumalan luoman pois. Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä, sanoo Jeesus Kristus, Heramme.


perjantai 3. huhtikuuta 2015

Rakkaus

Jos joku sanoo: "Minä rakastan Jumalaa", mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valhettelija. Sillä joka ei rakasta veljeänsä, jonka hän on nähnyt, se ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt. Ja tämä käsky meillä on häneltä, että joka rakastaa Jumalaa,  se rakastaa myös veljeänsä. 1 Joh 4:18   

Rakastanko lähimmäistäni? Vai vihaanko häntä ja puhun hänestä pahaa, halveksin ja muserran häntä? Särkynyttä sydäntä hän ei muserra, sanoo Jumalan Sana. Kuinka moni lähellämme kulkee kuin lumikellot kuvassa lumen painamina ja masentuneina? Kuitenkin Jeesus rakasti meitä loppuun asti ja meni vapaaehtoisesti ristille kuolemaan häpeällisen kuoleman, ja häntä pilkattiin, vaikka Hän on Jumala. Sen suurempaa rakkautta ei ole kuin antaa henkensä ystäväinsä edestä. Olemmeko me Jeesuksen seuraajia? Rakastammeko Häntä? Siis rakastakaamme lähimmäistämme ja puhukaamme hänestä hyvää ja rukoilkaamme hänen puolesta, Jeesus rakastaa myös häntä ja kuoli myös hänen puolestaan. 

torstai 25. joulukuuta 2014

Armo

'enkä enää ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan; tee minut yhdeksi palkkalaisistasi.' Ja hän nousi ja meni isänsä tykö . Mutta kun hän vielä oli kaukana, näki hänen isänsä hänet ja armahti häntä, juoksi häntä vastaan ja lankesi hänen kaulaansa ja suuteli häntä hellästi. Luuk 15:19-20 

Armo kerjäläinen, kuinka ihminen kaipaakaan rakkautta ja hyväksyntää, että joku rakastaa ja antaa anteeksi, lämmittää koventuneen sydämen ja tuo uuden toivon sydämeen ja elämään. Kuka on kuin Jeesuksen kertomuksen isä, joka otti avosylin vastaan tuhlaajapoikansa, poikansa, joka oli ylpeänä lähtenyt saamansa perinnön kanssa ja oli ajatellut selviävänsä paremmin kuin isänsä ja iso veljensä. Mutta kuinka kävikään, kaikki meni eikä ollut enää ruokaakaan. Ja poika nousi ja meni pyytämään anteeksi isältään ja oli valmis aloittamaan yhtenä palkollisista. Mutta tätä on Armo: Isä otti poikansa avo sylin vastaan ja teki hänestä taas poikansa ja perillisen, aivan kuin kaikki vääryys olisi pois pyyhitty. Tällainen Jeesus meillä on, tuo pieni lapsi seimessä, mutta kuitenkin Kuningas iankaikkisesti, joka ottaa luoksensa jokaisen, joka Häntä avuksi huutaa. Mutta otammeko me vastaan nämä tuhlaajapojat, vai olemmeko kuin isoveli, joka ei halunnut ymmärtää isänsä anteeksiantoa tuhlaajapojalleen. Tuhlaajapoikansa sai uuden mahdollisuuden, annammeko me uuden mahdollisuuden?