Näytetään tekstit, joissa on tunniste Huolenpito. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Huolenpito. Näytä kaikki tekstit

perjantai 27. huhtikuuta 2018

Jeesus Hyvä Paimen ja Jumalamme

Jeesus itse etsii meitä ja meidän läheisiämme, ja sitten vasta voi syntyä usko Häneen Jumalaamme, itse emme voi tulla uskoon, jollei Jumala itse meitä vedä.

Hes. 34:11–12, 15-16

11. Näin sanoo Herra Jumala: Minä etsin itse lampaani ja pidän niistä huolen. 12. Niin kuin paimen pitää huolta lampaistaan, kun ne ovat hajaantuneet hänen ympäriltään, niin minä huolehdin lampaistani ja haen ne turvaan kaikkialta, minne ne sumuisena ja synkkänä päivänä ovat kaikonneet.

15 Minä kaitsen itse lampaitani ja vien itse ne lepäämään -- näin sanoo Herra Jumala. 16 Minä etsin eksyneen ja tuon takaisin laumasta harhautuneen, minä sidon murtuneen jalan, minä hoivaan uupunutta, ja vahvat ja lihavat minä pidän kurissa. Minä kaitsen laumaani niin kuin sitä tulee kaita.




torstai 11. huhtikuuta 2013

Jumalan Huolenpito

"Jumala, joka on minua kainnut syntymästäni hamaan tähän päivään asti, enkeli, joka on minut pelastanut kaikesta pahasta," 1 Moos 48:15-16

Jumala, joka on kaitsenut minua syntymästäni asti, joka näki minut jo ihan pienenä äitini mahassa, jolla on minulle suunnitelma, joka on minulle parhaaksi ja joka antaa minun enkelini kuljettaa minua. Voiko olla turvallisempaa näkyä elämälleen. Kuitenkin elämä haavoittaa ja seinä nousee pystyy ja näyttää siltä, että Jumala on kadonnut jonnekin paksun seinän taa eikä kuule huokauksiani. Kumpa on totta Jumalan Sana vai minun epätoivoni ja hätäilyni miten tässä käy. Jeesus sanoi, ettei Hänen sanansa koskaan katoa, vaikka maa ja taivas katoaisivat. Psalmissa Daavid ruokoili odottavansa Herransa apua ja oli varma että apu tulee ajallaan. Tämä on suuri mysteeri, miksi Jumala antaa odottaa apunsa lähettämistä, mutta hiljaa Jeesuksen edessä ja seurassa Jeesus hoitaa meitä ja sisintämme ja antaa siunauksensa Sanansa kautta. Uskotko sen?


keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Sana Keskellämme

Alussa oli Sana ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala..... Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Joh 1:1,14

Jeesus, Jumalan Sana, Jumala itsekin ja tuli taivaasta meidän luo, ihmisten luo. Miksi? Koska rakastaa meitä ja koska elämällä ihmisten kanssa, voi ihmisenä itsekin tuntea meidät kokonaan ja silti rakastaa, kulkea rinnallamme surusäällä ja iloissamme, rukoilla puolestamme ja nostaa ja kantaa, silloin kun emme jaksa. Jumalan Sanassa näemme Jeesuksen kasvot ja Hän kohtaa meidät. Jeesus myös yhdistää meidät toinen toisiimme, jotta voimme myös yhdessä kohdata Hänet, sydämme ilon ja autuuden, ja pitää huolta toisistamme.

tiistai 2. lokakuuta 2012

Enkelin Suojassa

"Sulillansa hän sinua suojaa, ja sinä saat turvan hänen siipiensä alla; hänen uskollisuutensa on kilpi ja suojus."Ps 91:4

Suojassa, Enkelin siipien alla, Jeesuksen hoivassa:) Myskyt voivat pauhata, mutta sydän viettää Joulu rauhaa. Annamme tyhjät kätemme Jeesukselle ja Hän pitää huolen ja täyttää kätemme lahjoillaan, koska rakastaa meitä ja Hän lähettää meidät lahjoillaan täyttämään lähimmäisemme käsiä. Yksinkertaisen kaunista.

torstai 6. syyskuuta 2012

Huolenpitoa Murtuneesta

"Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta. Hän levittää oikeutta uskollisesti." Jes 42:3

Miten lohdullista. Jeesus korjaa murtuneet ja uskollisesti hoitaa asiamme loppuun asti. Ja saamme yhdessä eläen olla Jumalan työtovereita tukien toinen toistamme. Mikä työnäky. Pienen pienellä perhosellakin on tehtävänsä, kannustavaa:)

tiistai 28. elokuuta 2012

Huolenpitoa

"Jos siis Jumala näin vaatettaa kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna uuniin heitetään, eikö paljoa ennemmin teitä, te vähäuskoiset?.. Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan."

Nämä ajatukset syntyivät, kun eräs tuttu kysyi, miten hän voi auttaa ja mihin antaa hyviä käytettyjä lasten vaatteita? Taho löytyi;) Voimme olla kuin pieni vieno orvokki, joka levittää tuoksua ympäristöönsä ja toimia Jumalan käsinä ja jalkoina.