Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kylväminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kylväminen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Uskollisuus

"Herra, anna sen olla vielä tämä vuosi; sillä aikaa minä kuokin ja lannoitan maan sen ympäriltä." Luuk 13:8

Moni kylvää kovaan ja huonoon maahan, saadakseen edes pienen jyvän syödäkseen. Vettä ja lannoitetta puuttuu. Herra ravitsee maan ja antaa sateen ja sadon, uskollisesti, Hän on uskolinen, vaikka me emme olisikaan. Voimme taas kuitenkin alkaa uudestaan ja jatkaa Herran aloittamaa työtä kylvämällä ja kastelemalla, missä sitten se meidän kylvömaa onkin. Lohdullista;) Uskoa, vaikkei heti näkisikään mitään kasvua.